Koiralaumani
Luonani asustaa kolme Lyhytkarvaista Pyreneittenpaimenkoiraa, kaksi urosta ja yksi narttu. Kaikki ovat niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaan yksilöitä. On kovakalloisia työmyyriä, kainalossa viihtyviä elämästä nautiskelijoita ja hymyn suupieleen saavia höseltäjiä.
Vaikka kaikki kolme on kuin eri planeetoilta, niin jokin pyrreissä puhutteli minua valitessani ensimmäistä koiraani ja rotua. Liekö se ilmeikkyys, alkukantaisuus, omintakeinen luonne vai mikä? En tiedä, mutta samanlaiseen ainutlaatuisuuteen en muissa roduissa ole törmännyt.
Kaikkien kolmen kanssa harrastan palveluskoirien henkilöhakua. Sulo on ns. kisakoirani, jonka vauhti ja tarmo on hirmuinen jo 9v. iästä huolimatta.
Sämpy puolestaan harrastaa harrastamisen ilosta. BH-koe on toki suoritettu hyväksytysti. Hänen työmoottorinsa ei ihan kisakentille riitä, mutta ihmiset ja kadonneet esineet löytyvät myös verkkaisemmalla tahdilla.
Siru taas… Noh, hän harrastaa omalla tavallaan. Pieni koko ja PK-tottiksen esteet rupesi askaruttamaan minua aikanaan. Askarrus osoittautui turhaksi. Metrinen sekä A-este suoritetaan tyylillä 47cm säkästä huolimatta, joten hakuharrastusta on nyt puuhasteltu poikien jatkeena.